Lentäjän ammatti - kouluttaudu haavetyöhösi

Lentäjän ammatti on useasti monen pikkupojan ja -tytön ensimmäinen haaveammatti, kun heiltä kysytään mitä he haluavat tehdä työkseen isoina. Tuolloin valkoisten pilvien sisällä lentäminen ja maaperän tutkiminen ylhäältä käsin tuntuvat täysin uskomattomilta elämyksiltä. 

Joskus ilmailukärpäsen puremasta ei pääse niin helposti eroon, vaan haave jatkuu aikuisikään asti ja tällöin halu istahtaa lentokoneen puikkoihin kasvaa. Peruskoulun päätyttyä suuri unelma onkin jatkaa lentäjäkoulutuksen ja saada työpaikka yhdeltä maailman sadoista lentoyhtiöistä - tai miksi ei voisi perustaa myös oman lentotoimintaan keskittyneen yrityksen, kuten lentotaksin. 

Nykypäivänä Suomeen ovat rantautuneet myös vesitasot, joilla lentäminen pitkin tuhansia järviä tai vaikkapa kotirannasta mökkirantaan tuntuvat olevan uusimpia villityksiä ja monelle unelmien täyttymys. Kaikki ne kuitenkin vaativat vähintään perustason lentäjäkoulutuksen. 

Onko sinusta lentäjäksi - mitä lentäjältä vaaditaan

Yleisen harhaluulon mukaan lentäjäksi tuleminen olisi erittäin vaikeaa ja se soveltuu vain harvoille ja valituille. Se ei ole totta. Monesti suurin este unelmien edessä on lentäjäkoulutuksen maksullisuus ja sen kalliit vuosimaksut. Asiaa voidaan kuitenkin helpottaa hakemalla lainaa, joka kattaa opiskelumaksut. Suurella todennäköisyydellä työllistyt koulutuksen jälkeen, jolloin taloudellinen tilanteesi paranee merkittävästi ja takaisinmaksukin luonnistuu nopeasti.

Hyvän motivaation lisäksi lentäjän koulutukseen hakevilta vaaditaan joitain fyysisiä ominaisuuksia, kuten hyvän terveydentilan, virheettömän värinäön sekä pituuteen ja painoon liittyy tiettyjä rajoituksia. Niiden lisäksi hakijalla täytyy olla nuhteeton tausta ja mahdollisimman hyvä koulumenestys varsinkin matematiikassa ja fysiikassa. 

Ihmissuhdetaitojen hallinta on niin ikään tärkeää, koska lentäjät työskentelevät tiiminä perämiehen ja muun lentohenkilökunnan kanssa. Lisäksi työ on erittäin vaihtelevaa ja hektistä. Lentotunteja voi kertyä päivään runsaasti eikä työ painotu pelkästään päivään, vaan lentoja lennetään milloin vain. 

Vaadittuja ominaisuuksia ovat myös rauhallisuus, nopea ongelmanratkaisukyky, kyky kantaa vastuuta ja noudattaa sääntöjä, joita ilman lentoalalla on erittäin vaikea menestyä. Viimeiseksi erinomainen kielitaito on välttämättömyys, koska suurin osa kommunikoinnista tapahtuu englanniksi. 

Lentäjän koulutus Suomessa

Suomessa lentäjäksi voi kouluttautua neljässä oppilaitoksessa, joista kolme sijaitsevat Helsingissä ja yksi Porissa. Peruskoulutus kestää kaksi vuotta, jonka jälkeen voidaan hakea lentoyhtiöiden omaan lentäjien jatkokoulutukseen. Peruskoulutuksessa voi valita oman linjansa, haluaako yksityislentäjäksi (Private Pilot License) vai ansiolentäjäksi (Commercial Pilot License). 

Peruskoulutuksen päättyessä saatu peruslisenssi ja menestys koulutuksen aikana ovat kaupallisten lentoyhtiöiden tärkeimpiä valintakriteereitä, jonka lisäksi heillä on omat hakuprosessinsa. Työmahdollisuudet ovat aina riippuvaisia alan senhetkisestä tilanteesta, joka joskus voi olla vaikeaa etenkin jos haluaa työskennellä pelkästään tietyillä lentoyhtiöillä.

Ilmailualan koulutukseen voi saada jo ensikosketuksen lukiossa. Suomessa on tänä päivänä kaksi ilmailulukiota, jotka antavat ennakkovalmiuksia lentäjän työhön. Koulutuksen aikana esimerkiksi opiskellaan yksityislentäjän lupakirjaa varten vaadittavat teoriaopinnot. Maksulliseen opetukseen valitaan vain parhaimmat ja motivoituneet hakijat. 

Kolmas tapa nousta siiville on hakea ilmavoimien sotilaslentäjäkoulutukseen. Sinne pääsee varusmieskoulutukseen sisältyvän reserviupseerikoulun kautta, joka valitsee vuosittain noin 40 oppilasta koulutusohjelmaan. Kurssi kestää noin vuoden, jonka jälkeen voidaan hakea ilmavoimien kadettikurssille ja opiskella sen rinnalla sotatieteiden maisteriksi.